perjantai 30. toukokuuta 2008

Kisaraportteja

Sappee Uphill Run 09

No nyt on sitten takana se pelkoa ja levottomuutta mielenalaan aiheuttanut rääkki!
Kumma homma kuinka pelkkä juoksemisen ajattelu voi nostaa sykettä, no ei ehkä ihan tavallisen lenkin ajattelu, mutta nää kisat...

Tänään oli vielä viimeinen aamuvuoro joten vaimo herätteli mut töihin varttia vailla viisi, en sitten itse herännyt.
Onneksi töissä oli helppo päivä ja vielä kun pääsin lähtemään jo puoleltapäivin niin ehdin hieman rauhoittumaan ja latautumaan koitokseen.

Vähän synkältä näytti taivas Pälkäneellä päin, mutta lyhkäsillä silti päätin lähteä juoksemaan, olihan lämpötila kuitenkin mitä mainioin, ei kuuma, ei kylmä!
Koko meitin konkkaronkka ahtautui Sitroen Xantia merkkiseen urheiluautoon, kaikki kannustus reitillä olisi tarpeen.

Sappeessa sitten syöksyin ilmottautumaan ja vaihtamaan releitä ylle.
Näiden kisojen parhaita puolia on se kun pääsee näkemään muitakin tärähtäneitä.
Tälläkin kertaa pongasin heitä pari kappaletta, harmi vaan että mulla nää prerace höpinät jää aika sekaviksi sairaalloisen kisajännityksen takia.

No yhden kaverin kanssa sitten hölkättiin vähän alkulämpöjä samalla kun siirryimme lähtöpaikalle hissirinteen alapäähän. (Moikka Toh)
Siellä alhaalla siten otin vielä pari avaavaa vetoa, että sais hengitystäkin vähän auki.

Lähtöhetken lähestyessä asetuin suosiolla sinne toiseen riviin, etten tallautuisi jalkoihin kun oikeat juoksijat ampautuisivat matkaan ja etten siinä sitten samalla itse aloita liian kovaa.
Oikean vauhdin tai rasitustason arviointi oli huomatavan hankalaa, kun ei aiemmin ole tällaisessa mittelössä tullut oltua.

Käsiajanotolle sopivaan tyyliin lähettäjä läväytti kätensä yhteen merkiksi, jonka kaikki tulkitsi oikein lähtökäskyksi.
Vaikka kuinka yritti lähteä varovasti, niin vauhti oli silti liian kovaa, hetken näin itseni tilassa jossa olisin jos jatkaisin samaa vauhtia maaliin asti- korjaus: Sitä vauhtia en jaksaisi maaliin asti!
OK, päätin ottaa pari kävelyaskelta kun hapotti jo niin vietävästi, siinä harppoessa ylöspäin totesin että mähän etenen yhä samaa vauhtia ! Porukka ympäriltä ei karannut, eikä ohi painanut kuin muutama.
Tässä vaiheessa säästetty energia olisi hyödyksi sitten maaston kohdilla joissa oikeasti pääsee juoksemaan.

Ekan nousun jälkeen sai tosissaan käskyttää koipia vauhtiin eikä vauhtiin siirtyminen meinannut onnistua ollenkaan, sellaista vauhdin soutamista kun mitetin mitä vauhtia tässä uskaltaa mennä.
Mielestäni olen aina ollut kohtuu hyvä alamäkijuoksija, mutta nyt meininkiä rajoitti ajoittain polvessa tuntunut kipu, ei mitään infernaalista viiltelyä, sev verran kuitenkin että vähän joutui sitä varomaan.

Tää seuraava nousu on sitten se tie mitä pitkin noustaan autolla Sappeeseen saavuttaessa.
Tämä pätkä oli nautinnollisinta nousua, vauhti oli jotain 5,20/km luokkaa.
Kropassa tuntui hyvältä, eikä vauhtia tarvinnut ajatella.

What goes up, must come down. Seuraava alamäki oli jo sitten jyrkkä, ei uskaltanut lasketella täysillä, vaikka tulinkin siinä ohiteuksi kertaalleen, parempi kuitenkin pysyä pystyssä...

Sitten se viimeinen nousu, aika PAHA. Lähes sieltä montun pohjalta ylös asti !
Ei millään pystynyt juoksemaan koko mäkeä, vaikka kuinka yritin ruoskia itseäni ja vaikka kuinka perhe kannusti niin ei, käveltävä välillä oli.
Vasta sen kovimman, jyrkimmän loppuosan sinne päälle sain runtattua jotain juoksun tapaista.
Oli muuten eka kisa missä kaaduin maaliin pääsyäni ja eka kisa missä voitin oman sarjani- no okei, ei paljoa hilluta, sarjassa kaksi osallistujaa...
(Toiseksi tullut antoi hieman tasoitusta kovemmilla harjoitusviikoillan sis. puoli mara)

Olen oikestaan ihan tyytyväinen suoritukseeni, aamuvuorot takana ja harjoittelu ei aivan suunniteltua. Aika 24,17 keskisyke 178ppm ja maksimi jäi pari iskua vaille täydet, eli 192

Tonne irvistysgalleeriaan saa varmaan muutaman kuvan lisää tältä reissulta...

Loppu kevennykseksi vielä dataa juoksusta:




PIRKAN HÖLKKÄ -08


Ennen juoksua siis pähkäilin pitkään miten tän vuoden hölkän menisin.
Ensin olin onnistunut vakuuttamaan itselleni, että paras on mennä vaan pitkänälenkkinä.
Tältä vuodelta kuitenkin nuo VK ja muut vauhdikkaammat lenkit on jäänyt suht vähiin.
Tunnustan myös, että olen suh tuloshakuinen veivaaja, joten mielummin olisin köpötellyt hissuskseen jos kerran ei ennätykseen ole saumaa.

Tänä vuonna ei noita kisoja juuri ole ollut. Suomi juoksun floppasin surkeasti nilkan kipeytymisen takia, joka taas johtui onnettomasta tunaroinnista kenkien kanssa.
Onnistumisia ei siis juuri tältä vuodelta ole ollut.

Tätä taustaa vasten oli helppo muuttaa suunnitelmia, vaimon ystävällisen puudutuksen avustamana.
Päätöksen tekoa helpotti myös hyvä harjoitusvire jonka onnistuin saavuttamaan tässä viikkona parina.

Tarkoituksena oli nytkin vaan katsoa mikä se kuntotaso oikeen on. Veikkailin ääneen että maran ennätysvauhtia voisi kokeilla, mikä taas tarkoittaa 4.50 vauhtia
Yltiöoptimistisimmat suunnitelmat kuitenkin pyöri 4.40 vauhdissa jolla saavuttaisin saman ajan kuin vuonna -06.

Kolmen yövuoron jälkeen ja edeltävän yön huonosti nukkuneena suunnistimme vaimon kanssa tehtikselle, sev verran viime tipassa taas tultiin, että voorumilaisten tapaamiseen ei ehditty.
Hauska olisi ollut kyllä jutella ja tutustua uusiin hemmoihin, mutta nyt siis näin.

Lähtölaukauksen kajahdettua ampaistiin matkaan hienoon, aurinkoiseen syyssäähän.
Yöllinen vesisade oli kastellut reitin ja sitämyöten myös pehmittänyt alkutaipaleen poluston.
Eipä tuo pehmeämpi alusta alkumatkasta, hyvä voimaisena, paljoa haitannut.
Reitti muutenkin oli paremmassa kunnossa kuin useana edellisenä vuonna.
Rutiksen kalliotkin oli saanut soraa tykö, joten nekään ei olleet kovin liukkaat.

Alkumatkasta tulee usein pohdittua, lähdinkö taas liian kovaa liikkeelle. Nytkin 4.40 vauhti tuntui aika tappavalta, sykkeet nousi suht nopeesti 170 ppm. kieppeille.
Noin kympin jälkeen alkoi tuntumaan kuitenkin suht hyvältä, joten jatkoin samalla vauhdilla.
Väliin mahtui myös jokunen 4.30 kilsa.
Polkuosuuksilla pääsin onneksi suht hyvä vauhtisiin letkoihin, ehkä hieman kovempaa olisin itse mennyt, mutta loppujen lopuksi taisi olla hyvä, että väkisin joutui himmaileen.
Kovapintaisimmilla tie osuuksilla vauhti taas nousi 4.40 tuntumaan sykkeiden yhä pysyessä 172 kieppeillä.

Huomioita:
  • Pirkaan tuntuu osallistuvan samat naamat vuodesta toiseen, useita tuttuja kasvoja pongasin reitin varrelta.
  • Tällä kertaa en vetänytkään nurin puolenvälin kivikkoisella polkuosuudella !
  • Juoton jälkeen tahtoo vauhti nousta liian kovaksi...
  • Ylämäkiin kannattaa säilyttää vauhti, ei välttämätä lisätä sitä, sitten mäen päällä voi vähän puristaa jos jonkun haluaa nilkoiltaan karistaa.
Mitähän seutua se on, kun tullaan metsästä sinne maatalon (?) pihaan, siittä alkaa kuitenkin se asuma-alue - anyway, siittä mä olen vähän kiristellyt yleensä vauhtia, jos on ollut resursseja.
Nytkin sain nostettua vauhdin 4.30 kieppeille joksikin aikaa (ylämäissä kyllä hiipui 4.50.n)
Sitten alkoi se herewoodiin johtava osuus jossa aloin pahasti hiipumaan, onneksi siinä ohitti mut yks heppu jolla meno oli yhä voimakkaan näköistä, ajattelin että tässä olis hyvä peesi.
Tää Tampesterin heppu otti kuitenkin liki sadan metrin kaulan, mutta ero tyssäs siihen, aina välillä sen sinisen paidan pongasin katoamassa taas seuraavan mutkan taakse.
Ajattelin kuitenkin että nyt on vaan jaksettava, josko saisin uudelleen tän sällin kiinni.
Sitten jotain kolme kilsaa ennen maalia aloin uudelleen tavoittamaan tätä heppua ja ihan lopussa sain rutistettua ohi.

Koko matkan aikana en kelloa muuten katsellut, paitsi sen piipatessa autolappeja. Kokonaisajan seuraaminen olis kyllä kannattanut, ehkä olisin vielä vähän saanut irti, jos olisin tiennyt kuinka lähelle enkkaa olin pääsemässä.
Vuoden 2006 harjoituspäiväkirjassa on ajaksi merkintä 2:35:xx nyt siis 2:35:44, tiedä sitten tuliko enkka vai ei... Hyvä juoksu kuitenkin.

Ny on vas. pakaran seudulla piriformis oireet hieman pahentuneet ja etureidet hieman jäykkänä.
Rakkoja tai muita hiertymiä ei onneksi tullut.

Maalissa on aina mukava bongailla tuttuja ja vaihtaa kuulumisia, niin nytkin.

Tästä Pirkasta sain taas aimo annoksen intoa syöksyä talven reeneihin, jotka sitten toivottavasti siivittää ens kesänä hyviin tuloksiin.

Suomi-fiasko -08

Nyt on sitten keskeytys% meikäläisellä huimat 50.
DNF merkataan tylysti tuloksiin...
Kaikki lähti menemään pieleen siinä vaiheessa kun paiskasin kotioven kiinni,
nimittäin kengät joilla oli tarkoitus juosta, jäivät lepäilemään eteisen lattialle.

Vahingon totesin vasta perillä, tarkempi tsekkaus paljasti, että kotiin jäi paljon muutakin.
Mukana oli kuitenkin varakengät, joilla olin juossut aiemmin muutaman pitkänlenkin.
Pian lähdön jälkeen ne kuitenkin osottautuivat perin onnettomiksi, ultraan aivan liian kovat,
pronaatiotuetut (juoksemaan kun olen tottunut neutraaleilla) .

Tästä seurasi sitten se että oikeastaan koko oik. jalkapöydän/holvin sekä nilkan alue mukaanlukien akillesjänne, alkoivat oireilemaan aika pahaenteisesti.

Vaikka vauhti pysyi lähes keskeytyksen loppuun asti hyvänä (5.50-6/km) niin kipu lisääntyi koko ajan.
Vielä kun sykkeet oli ehkä kuitenkin liian kovan alkuvauhdin takia koholla niin keskeytin maratonin kohdalla ajassa 4.11.17.
Nyt onkin sitten mietiskelyn paikka, joka tapauksessa juoksu saa jäädä kesäloman ajaksi aikas vähiin.
Pelkästään siksikin että tuota nilkkaa särkee aikalailla.

Masokisti -07
12.08.2007 - 18:45

Viimehetken valmistelut sujui yllättävän rennosti, yleensä maralla stressaan itseäni mitä ihmeellisimmillä pikku asioilla, ehkäpä haasteen suuruus asetti nuo asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa.
Matkaan lähdin hyvin maltillisesti, kokonaisen kierroksen ajaksi !
Sitten osittain kokemattomuuttani tempauduin muiden mukaan näennäisen helppoon vauhtiin, tuo 6.30/km vauhti olisi varmaankin ollut parempi vaihtoehto ainakin puoleenväliin asti.
Nyt siis painelin n. 6min. vauhtia ja matka taittui mukavasti.

Vähän 60km.n jälkeen etureidet antoivat aavistuksen tulevasta autuudesta, mikä sitten vyöryikin jäseniin 80km paikkeilla.
Tunnustan että tuolloin en onnistunut pitämään ajatuksia kovinkaan positiivisina, mikä myös varmasti edesauttoi henkisellä puolella tulevaa notkahdusta.
Etureisien jumahtaessa alamäet alkoivat käymään vaivalloisiksi ja lopulta juoksu tökkäsi kokonaan.
1.5 kierrosta sitten meni kävellen ja kiroillen. (itsekseni)
Metsässä kävin heittämässä kepillisen ja päätin että tämä homma viedään nyt loppuun juosten, tai ainakin juoksua tapaillen !
Eihän siittä meinannut mitään tulla, mutta väkisin vaan pakottauduin juoksuaskelille, matka jatkui n. 7min/km vauhdilla ja kun kiekkoja oli jäljellä n. 8 ketaletta olo parani entisestään ja juoksukin palautui lähes ennalleen.
Viimeinen kierros oli sitten lapsellista kohmotusta, ihan kuin satkulla ei voimiaan olisi ehtinyt mäkiin purkaa, vika km. oli sellaista hirvenloikkaa, selvästi alle 6min vauhdilla. (Varmaan aika koomisen näköistä)
Maalissa olo oli enemmänkin häämentynyt, tietysti myös onnellinen siittä että homma oli taputeltu.
Monasti maran jälkeen olo oli jopa pahempi kuin nyt.
Kiitokset vielä kerran kaikille kannustajille ja huoltajille, juoksuseuralle ja järjestäjille !

Mitä sain kisasta ?
- Itseluottamusta, uskoa omiin kykyihin.
- Pari rakkoa ja kipeät koivet.
- Uusia tuttavuuksia.
- Hyviä, lämpimiä muistoja, jotka varmasti lämmittävät tulevan syksyn pitkillä lenkeillä.

Linkki kuviin tuolla alempana.

Linkki tuloksiin TÄSSÄ

02.10.2006 - 03:17

Näin se vaan on Pirkka takana ja sitä myöten myös kausi -06.

Todettakoon ensin ,että olosuhteet tänä vuonna olivat mitä mainioimmat, n.12º ja taivas pilvessä, ei vesisadetta eikä juuri tuulta.

Ennakko-odotukset ei nyt niin kummoiset olleet, johtuen siittä että HCM oli noinkin lähellä (6vko.) Palautuminen kuitenkin tuntemuksena on mennyt hyvin, mitä nyt pientä kurkkukipua.

No oollsprait, lähtö siis klo 9 tehtaankentältä kohti herwoodia. Ennen starttia pongasin tutut ja vaihdettiin kuulumisia Seppolaisten kanssa.

Matka lähti taittumaan mukavan rennosti, vaikka sykemittari ja GPS kertoikin että riskirajoilla mennään sykkeet lipsahti ajoittain 180 kieppeille ja km vauhti tais olla jotain 4.30 luokkaa. Rutajärvellä olin tavoitteesta noin minuutin jäljessä (tavoitteena siis 2.40 loppuaika), mutta kun alusta vaihtui soratieksi, niin sain vauhtia hieman parannettua.

Kaikki menikin hienosti puolenvälin huitumille, jossa matalalla maratonaskeleella varustettu ripakinttu päätti tehdä lähempää tutkimusta aiheesta pohjoisen pallonpuoliskon metsien karikekerrostumat ja niiden vaikutus pitkänmatkanjuoksijan orvasketeen voimakkaassa impaktissa, eli vedin lipat.

Siinä rytäkässä GPS putos ranteesta ja hajosi. Tästä tovi eteenpäin ja saavuin tuohon puolenvälin etappiin jossa oli tarkoitus kellottaa väliaika, PIIP-ääni ranteesta vahvisti operaation tehdyksi, kuitenkin kävi niin että olin pysäyttänyt koko ajanoton. WTF !!!! Lähes sokkona siis tuosta etiäp päin.

Rentous juoksusta katosi hieman 20km.n jälkeen jolloin RR alkoi väsymään huolestuttavasti, mutta onneksi näin tutun selän, jota päätin vielä lähteä tavoittelemaan, Hietsun kanssa paineltiinkin sitten Hervannan mäkiosuudet yksissä tuumin, helpotti kummasti kun oli juttu seuraa ja vetoapua.

Pari kilsaa ennen maalia Hietsu rykäsi ja minä jäin tuskineni yksin taistelemaan, jaksoin kuitenkin pahemmin hyytymättä maaliin ja omaksi ennätykseksi 33km matkalla sain ajan 2.35.06 keskisyke taitaa löytyä 174 kieppeiltä.

Niin, kausi on nyt paketissa ja voin lueskella harjoituspäiväkirjaa tyytyväisenä, kausi oli enemmän kuin hyvä.

Nyt pari viikkoa taukoa ja pohdintaa ensikauden harjoitteluista ja kisoista...



19.08.2006 - 17:02
Valmistelut maralle sujuivat muuten normaali tapaan paitsi että jatkoin hh-tankkausta vielä juoksua edeltävälle päivälle.
Automatka sujui mukavasti työkaverin ja hänen kaverinsa kanssa kuunnellen näiden vanhojen partojen kokemuksia eri kilpailuista.

Stadikalla sitten numeron haut ja kiireen vilkkaa seppolaisten get together paikalle.
Suurin osa olikin "uusia" tuttavuuksia.

Juoksu lähti hieman tahmeesti liikkeelle Joken moikkasin jossain parin kilsan kohdalla ja totesimme että saattaapi tuo tahmeus johtua tankkauksesta ja näin varmaan olikin.
Matkassa oli oma juomapullo (ei konjakkia) johon olin lisännyt tl. suolaa.
Hieman liian väkevä liuos sai aikaan etovan olon, mutta onnistuin pitämään kamat sisällä. Pullo tosin sai kyytiä vitosen kieppeillä ja seuraavat huollot meni pelkällä vedellä, siittä olo hieman parani ja pian sainkin pakkopullan omaiset ekat kymmenen kilsaa plakkariin.
Kympissä kävi niinkuin pitkillälenkeillä yleensä, eli sykkeet putosivat alun 173 paukkeesta 168 kieppeille.
Vauhti tavoitteen mukaista 4.50 ja kaikki OK.
Mukavasti tuo juoksu kulkikin vähän yli puolenvälin (25km ?) jolloin jaloissa alkoi ensimmäisen kerran tuntua juoksun ilot
Tästä huolimatta vauhti pysyi hyvänä eikä hyytymistä tapahtunut, sen vuoro oli sitten 32 km.n. kohdalla.
Huolimattomuuttani missasin pari väliaikaa joista tuon olisi heti huomannut ja voinut runtata sen vauhdin uomiinsa, mutta nyt tuli suotta muutama turha vitosen kilsa
Omalla kohdalla maraton koostuu kolmesta eri nautinto hetkestä:
- Helpoista kilsoista lähdöstä 32.n kilometriin.
- Raasto kilsat tuosta 32.sta maaliin.
- Loppusuoran naurettava rypistys jonka jälkeen kaikki on ohi.
Eli nyt tultiin tuohon raastovaiheeseen, väkisin sain vauhdin nostettua takaisin 4.50 kieppeille, taisi joku km mennä 4.40 vauhtiakin.
Viimeinen kilsa "revittelyä" 4.30 ja sitten tuo loppusuoran rypistys...
Maratonportista tultaessa huusin edellä juoksevalle tytölle että vauhtia, mä tulen ohi !!! ihan tosissaan oingoin menemään mutta ohi en päässyt.

Täytyy olla tyytyväinen tulokseen, helle painoi kyllä hieman aikaa, mutta nyt voi Forssan flopilla pyyhkästä ja kääntää katseen kohti Pirkanhölkkää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti