perjantai 10. lokakuuta 2014

Tupla Pirkka 2014

Kyllästyneenä pidempiaikaiseen saamattomuuteeni juoksuharjoittelun saralla, päätin asettaa itselleni riittävän haastavan tavoitteen. Maratonit on niin nähty juttu, joten jotain muuta oli keksittävä.
Aikana ennen lapsia kävimme vaimon kanssa vaeltamassa Karhunkierroksen reitin. Todella upat maisemat jäivät hyvin mieleen. Sieltä mielen sopukoista ne nyt tulvahtivat, kun lueskelin KPK 24/7 FB -palstan juttuja polkujuoksuista.
NUTS Karhunkierros kuuluu Buff trail tour sarjaan ja juostaan taas ensi vuonna toukokuussa.
Tämä mielessä aloitin siis aktiivisemman kenkien kulutuksen n. kolmisen kuukautta sitten. Aivan telakalla en ole tuota jaksoa ennenkään ollut, mutta ei sitä oikein harjoitteluksikaan voinut kutsua.
Toissavuonna juoksin tämän Pirkan tuplamatkan ensimmäisen kerran ja täytyy nyt todeta, että silloin taisin olla paremmassa kunnossa!
Nyt siis oli tarkoitus testata missä mennään ja hieman peilailla mahdollisuuksiani selvitä Karhunkierroksesta.

Valmistautuminen ei ollut aivan optimi. Edellisenä viikonloppuna suoritettu Jämin minirogain hieman sotki suunnitelmia. Oli pakko pitää pidempi huili heti suunnistuksen jälkeen ja kun vielä tuli muuta ohjelmaa, niin edellinen viikko meni ihan puhtaasti levätessä.
Tankkaus oli perinteinen neljä päivää aiemmin aloitettu HH/ nestetankkaus, ilman mitään tyhjennysharjoituksia. Vika päivä ennen koitosta normaali ruokavalio.

Edellisenä päivänä perhe saatteli minut Tampereen Vuorekseen vaimon veljelle yöksi. Näin saisin mahdollisuuden nukkua hieman pidempään, kuin vaihtoehtoisessa mallissa, että olisin starttaillut täältä kotoa jo ennen neljää...

Tuon edellämainitun FB -ryhmän kautta sain huhuiltua itselleni kaverin matkaan. Ajatus siittä, että lähtisin aamu viideltä itsekseen könyämään pimeään metsään, ei vain tuntunut houkuttelevalta.
Oli lisäksi onni, että kaveri sattui olemaan puhelias ja viritetty samoille taajuuksille kanssani.
Nirvan maalialueen parkkipaikalla sitten paiskasimme kättä ja kun kerta paiskomaan päästiin, niin paiskattiin vielä liivit selkään, lamput otsalle, huollolle reput takapenkeille ja itsemme liikkeelle.



Matka lähti taittumaan joutuisasti, kokolailla sopimaamme 6.30/km vauhtia. Juteltiin niitä näitä metsästyksestä, talonrakentamisesta, perheistämme... Ensimmäinen huolto oli sovittu Taivalpirtille 13.6 Km.n kohdalle. Huoltajani Juha ja kaverin huoltaja Teppo siellä jo odotteli. Tankattuamme juomapullot jatkoimme matkaa aamun jo hieman sarastaessa. Rutajärvelle tultaessa 22 Km.n kohdalle oli jo varsin valoisaa, eikä valaisimia enään tarvinnut, edes umpimetsässä.
Useasti nämä Valkeakoskelta "Rutikselle" johtavat polut on varsin liejuisia, johtuen siittä, että niitä käyttävät juoksijoiden lisäksi myös maastopyöräilijät ja ratsastajat. Onneksi koko reitti oli nyt varsin kuiva, eikä nämä Rutiksen polutkaan olleet ihan mahdottomat.

Tehtaankentälle saapuessamme juoksu sujui edelleen hyvin, vaikka normaalia väsymystä jo hieman tuntuikin. Lähtöalue, oli tupaten täynnä reippaita pirkkaajia monen kirjavissa asuissaan. Tämä lähtöä edeltävä iloinen, ehkä jännittynyt tunnelma oli käsin kosketeltava.
Juhan ja Tepon kanssa oli sovittu tapaaminen varusterekan viereen, siellä vaihdoimme kuivaa paitaa päälle ja hieman tankkailimme evähiä.

Kello yhdeksän kajahti lähtölaukaus ja lähdimme muiden matkassa kohti Tamperetta. Pienen huoltotauon ansiosta jalka tuntui taas paljon kevyemmältä. Lisäksi kanssa juoksijat ja heidän kanssaan jutustelu antoi lisää virkeyttä.
 Pian huomasin, että omasta GPS mokkulasta oli paristo tyhjentynyt, vaikka olin vaihtanut sen uuteen ennen lähtöä.
No eipä tuo juuri haitannut, Jannelta sain kuitenkin tarvittavaa tietoa vauhtimme hidastumisesta :)
Hidastumiseen vaikutti kyllä eniten se, että olimme sellaisessa ryhmässä, jossa vauhti oli hieman hitaampaa kuin suunnitelemamme, mutta tämä ei todellakaan haitannut. Tavoite kun meillä oli vain nauttia matkasta ja päästä Nirvanaan. Itsellä tosin takaraivossa jyskytti rehvasteluni matkan taittamisesta kolmeen kertaan...

Rutiksen huudeilla napsahti sitten maratonin verran tauluun. Koivet edelleen tuntuivat varsin yhteistyökykyisiltä lisääntyneestä väsymyksen tunteesta huolimatta. Väsymyksen tunteminen tai sen kokeminen on muuten metka juttu. Vaikka jaloissa painaa, niin sitä tietää, että tätä kyllä jaksaa, kunhan ei tule mitään muita remppoja. Väsymys kuitenkin on sellaista turtumista, eikä se satu, sen onnistuu aina siirtämään taka-alalle.
Savontien ylityksen jälkeen vauhti taas hieman parani tiestön leveentyessä ja alustan tasaantuessa.
Näillä haminoilla tapasimme Kestävyyttä pintakaasulla palstalta myös Eveliinan joka tovin piristi matkaamme jutustelullaan. Oliko sitten joku huolto, millä hän hävisi (onnistui karistamaan meidät) horisonttiin ystäviensä kanssa.
Näillä huolloilla käytimme sen verran aikaa, että saimme varmasti riittävästi tankattua. Yleensä kovassa vauhdissa tehtävät tankkaukset tahtovat mennä mulla rinnuksille, mutta nyt ei siis siittä pelkoa.

Taivalpirtin jälkeisten polkujen päätyttyä tullaan sille kehvelin maantie pätkälle. Tuo pätkä on normi Pirkassakin reitin tylsin vaihe ja siinä yleensä alkaa matkanteko tuntumaan jäntereissä.
Lyhyellä kestopäällyste pätkällä olevan ylämäen kävelimme suosiolla. Tämän jälkeen kävelimme myös pari muuta ylämäkeä.
Tässä vaiheessa aloimme pohtimaan, kumpi sattuu juostessa enemmän ylä vai alamäet. Molemmat oltiin sitä mieltä, että ehdottomasti alamäet. Aloin jopa toivomaan niitä ylämäkiä!
Vaikka miehet jo varsin väsyneitä olivatkin, olin varma, että Nirvanaan päästään. Viimein koitti viimeinen kilometri ja kenttäkuulutukset alkoi kantutumaan korviin. Maaliin tultiin, aikaa kului 7 tuntia ja 33 minuuttia.
 Jannen kanssa paiskattiin vielä kättä ja heitettiin veljelliset halaukset. Kyllä sitä tuolla matkalla jo ehtii toiseen tutustumaan, toivottavasti tapaamme vielä!

Nyt olisi vielä päätettävä lähtisinkö jatkamaan matkaa vielä kerran kotiinpäin.... Aikamoista painia kävin itseni kanssa. Ajattelin, että hitto! jos en nyt lähde edes yrittämään, petän itseni ja annan aivoille väärän signaalin luovuttamisen mahdollisuudesta. Siispä vielä kerran kuiva paita päälle, juomaliivi kantoon ja matkaan.
Onnistuin jotenkin etenemään juosten noin neljä kilsaa, ajoittain piti siirtyä polun sivuun, jotta Pirkkaa vielä maaliin taivaltavat saisiva edetä esteettä. Vähitellen alkoi reisien ulkosyrjällä tuntumaan voimakasta kipua, etenkin alamäissä. Jatkoin vielä kolmisen kilometriä ja saavuin Hervantaan johtavalle tielle jonka viertä siis reitti kulkee. Tällä kohtaa oli vaimolla auto parkissa, hänen oli tarkoitus huoltaa minua loppumatka. Seuraava mahdollinen huoltopaikka, johon autolla olisi päässyt olisi ollut jälleen Taivalpirtillä, eikä mitään takuita, että sinne olisin päässyt.
Niinpä päätin, että koska tämä ei ole mikään kilpailu ja jalat ovat mitä ovat, niin viisainta jättää matka tähän.
Olisin toki voinut heittää Buranaa naamariin ja jatkaa matkaa, sillä ilman tuota reisien ulkosyrjän vihlontaa olisin voinut matkaa vielä jatkaa. Nyt kuitenkin näin.

Matkaa kertyi siis kaikkiaan 73.5 kilometriä, ajalla ei niin väliä. Lisäksi sain tutustua hienoihin ihmisiin ja sain nauttia upeassa säässä Pirkanmaan luonnosta parhaimmillaan.
Palautuminen juoksusta lähti käyntiin yllättävän hyvin, kertonee osaltaan siittä, että voimareserviä ei aivan loppuun kulutettu. Nyt tekisi jo kovasti mieli lenkille, mutta maltetaan vielä... ainakin huomiseen. Karhunkierroksen 200 paikkaa varattiin muuten vartissa täyteen, olen siellä jonossa, jos vaikka jotkut paikkansa peruisivat..

Kovasti sain tästä intoa uuteen kauteen. Tiestöllä olisi viihdyttävä hyvinkin ahkeraan, kyllä jotain tämän tapaista tapahtumaa pitäis ens kaudelle katsella!

- Timo.

PS. Kiitos kuvista Teppo!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Pirkan hölkkä 2013

Pirkka viikkoon mahtui tänä vuonna paljon kaikenlaista säätämistä.
Ohjelmassa oli juoksukoulun tekniikka treeniä, YU ohjaaja koulutusta, yövuoroa...
Maanantaina juoksukoulussa siis tehtiin monipuolisesti tekniikka vetoloita. Näistä varsin mukavasti sain taka- ja etureiteni kipeiksi, koska kipu tuli reeneistä, niin lasken sen terveeksi kivuksi.
No pain, no gain!
Sitten ne yövuorot, eipä niissä muuten mitään, mutta vikan yön jälkeen piti suunnata jo yhdeksäksi Ratinaan niille ohjaaja kursseille. Siellä sitten höykyytettin jo entuudestaan kipeitä lihaskimpaleita jos jonkin moisilla aktiviteeteillä. Eli demoiltiin harkkoja, paljon juoksua ja hyppyjä.
Ei ehkä aivan optimi valmistautumista Pirkan hölkkään?
Paha takaisku tuli pituushypyn demoissa, kun satutin polveni vasemman jalan pamahtaessa lankulle ja sen ottaessa vastaan massiivisen ruhoni aikaan saaman impaktin.
Tuosta polvilumpareen alta viilsi terävästi ja piti hetkeksi siirtyä lanan varteen huilimaan.
Koska tovin kulutta ei kipua enään tuntunut, niin kokeilin hölkätä kevyesti, kaikki hyvin.
Uskaltauduin myös kokeilemaan vielä ponnistusta. Polvi kesti ne jotenkin, vaikka näin pientä vihlomista tuntuikin.

Sunnuntaina, Pirkka päivänä kokeilin jalan kestävyyttä ja ikäväkseni totesin, jotta ei tule mitään.
Vähääkään kovempi vauhti aikaan sai ikävää juilimista. Kyllä otti kuuppaan varsin infernaalisesti.
Jouduin luopumaan aiemmasta suunnitelmasta juosta Kimmon kanssa samaa matkaa, suunnitelemallamme 5 min/km vauhdilla... SHIT!!!

Lähdin sitten matkaan J. Karjalaisen kanssa, ei kuitenkaan lauleskeltu matkalla villeistä lupiineista, eikä verisistä miehistä Marjaniemessä...
Lähtölaukauksesta ampaisimme matkaan, lievästi ontuen, jalkaa aristellen, pelon sekaisin tuntein.

Juha piti vauhtia varsin hyvin yllä ja täytyy myöntää, että hieman hirvitti kuinka tässä tulee käymään.
Pariin otteeseen ennen Rutajärveä jäin muutaman metrin, mutta sitten letkan vauhti taas tasaantui ja sain porukan kiinni.

Tässä vaiheessa täytyy mainita, että reitti oli varsin hyvässä kunnossa, eikä öinen sade ollut pilannut riettiä aivan liejuksi.

Sykkeet oli koko ajan varsin ylhäällä ja tuntui, että noutaja tulee lopussa...

No Rutiksen jälkeen fiilis vähä parani kun huomasin polven turtuneen, eikä se enään vaivannut muuten kuin isoimmissa alamäissä.

Lokakuuta mennään, mutta niin vain ennen Savontietä sain jalkaani mehiläisen pistoksen, lieneekö piikissä ollut jotain harmaan alueen aineita, mutta juoksu alkoi tuntua edelleen paremmalta.
Vauhdit pyöri siinä viiden minuutin kieppeillä, ehkä hieman yli kuitenkin.

Tässä vaiheessa myös kurssilla kipeytyneet koivet alkoi painamaan, mutta sain kuitenkin pidettyä J.n kanssa vauhdin tasaisena.

Vähitellen ne kilsat siinä taittuivat, yksi toisensa jälkeen, kolmannes matkat vuorollaan ja tuota pikaa päädyimmekin Herewoodin ulkoilu reiteille. Nyt vauhdit hieman hiipuivat ja täytyy myöntää, että hieman huolestuin, pääsisimmekö alle kolmen tunnin...
Koska hermot mulla ei koskaan kestä, päätin n. neljä kilsaa ennen maalia ottaa loppukiriä ja jätin hieman nolosti hyvän ystävän jatkamaan matkaa issekseen, no oli siinä kyllä muitakin juoksijoita, joten vetoapua hänellä tais olla maaliin asti. (Sorry, J)
Sain vauhdin asettumaan sinne alle viiden kun otin peesin minut ohittaneesta suunnistajasta.
Lopussa suunnistaja sai nykäistyä kymmenen metrin kaulan, mitä en enään viitsinyt/ pystynyt kiinni kuromaan, vaikka maalin kenttä kuulutus jo kaikui korviin.

Maalissa olo oli hieman typertynyt, en ollut aivan varma, olisinko juuri kovempaa päässyt vaikka olisin juossut yksin.
Toki on tiedossa, että harjoittelu on edelleen ollut onnetonta, eikä systemaattisuudesta ole ollut tietoakaan. Mutta parikymmentä minuuttia on tullut takapakkia! Jotain tars varmaan tehdä.
Toisaalta loppu tuli kuitenkin nousujohteisesti, eikä polvi tuntunut pahalta, lisäksi matkalla oli juttukaveria, joten matka taittui joutuin...

Ajasta en ole aivan varma, mutta 2:54.?? lienee varsin lähellä. Keskisyke oli tyypillinen 167.

Vielä maalissa tuli jutusteltua tuttujen kanssa ja oli kiva tavata myös viime vuotinen tuplapirkka kaveri!

Suihkun jälkeen jatkoimme "kävellen" läheiselle huoltamolle jatkamaan sitä YU ohjaaja kurssia ja kuuntelemaan epistolaa heittolajeista sekä voiman kartuttamisesta.
Varsinkin tuosta jälkimmäisestä vois ottaa oppia omaan tekemiseen.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Pirkan hölkkä 2012

Tupla Pirkka


Nyt on muutama päivä kulunut Pirkasta ja ajatukset alkavat taas rullailemaan omaa verkkaista tahtiaan.

Koitetaanpa niitä tänne hieman jäsennellä. (Muuten, mistä tämä asioiden jäsentämis termi tulee..? Outo termi, ruumiinjäsen, kunniajäsen... hmmm)

66km. Sehän on vain kaksi kolmannesta 100km.n juoksusta, ei se voi olla paha, kunhan vain lähtee matkaan riittävän hitaasti, eikä höntyile ylämäissä.

Suunnilleen tällaisia ajatuksia on pyörinyt mielessä edellisissä Pirkan hölkissä. Lisäksi ajattelin, että tämä voisi olla se äärimmäinen koitinkivi mun polville, jos eivät tässä hajoa, niin ei ne sitten helpolla hajoa "normimatkoillakaan".

Ajattelin myös, että yhteen suuntaan juostuna tuo ei kovinkaan paljoa poikkea pitkän lenkin kilsoista/ vauhdeista ja takaisin päin (Hervantaan) sitten onkin ilo juosta ruskan väreissä kylpevässä maastossa, auringon saatellessa leppoisasti jutustelevia hölkkääjiä kohti omia tavoitteitaan.

Niillä karhuhavainnoilla vaan mokomat alkoivat pelottelemaan. Vaimokin jo alkoi toppuuttelemaan, että olis täällä kotosalla äijälle vielä käyttöä <3>
Kyllä talvivarantoaan kartuttava karhu oilisi pahasti joutunut pettymään kohdallani, ei paljoa kupu olisi karttunut, luuta ja jänteitä...

Onneksi sain tuolta Juoksufoorumin puolelta yhden juoksijan seurakseni. Onni oli matkassa myös sikäli, että tämä kaveri oli sopivan puhelias ja minua selkeästi hyväkuntoisempi. Loistava navigaattori, vakionopeussäädin, tsemppari ja muutenkin todella mukava hemmo.

Edelliseksi yöksi sain yösijan Hervannasta J.n kämpiltä, Insinöörinkadulta. Täsätä oli hyvä lähteä kohti maalialuetta, joka siis nyt toimi meille myös lähtöalueena.Sai nyt siis nukkua hieman pidempään, kun ei tarvinnut lähteä täältä kotoa asti ajelemaan.



Matkaan lähdimme tuskin havaittavassa tihkusateessa hieman kello viiden jälkeen. Varusteiksi valitsin Dobsomin housut, teknisen, pitkähihaisen aluspaidan ja siihen päälle tekninen T- paita. Buffin huivi merkkarityyliin päähän, sekä Led Lenserin otsavalaisin. Juomahuolto hoitui Salomonin juomarepulla, kaksi litraa nestettä riittäisi hyvin. Juomana hyvin laimeaa urheilujuomaa.

Mitäpä sitä juoksija muuta matkallaan kaipaisikaan... Kengät tietenkin! Niken Lunarfly 3GTX. Näiden kanssa otin pienen riskin, sillä en ollut näitä kenkiä vielä ehtinyt kunnolla sisäänajamaan.









Jos olisin valinnut Kayanot olisin saattanut joutua vaikeuksiin kenkien kastuttua, rakkoja olisi varmasti tullut enemmän, kuin siis hieman muovautumattomimmilla, uusilla Gore Tex kengillä. Riski kannatti, ei mitään ongellmia!

Ajattelin, että näillä pidemmillä taipaleilla on hyvä pitää mukana puhelinta, jos siellä pimeällä polulla vaikka nilkkansa pyöräyttäisi. Sellainen siis vielä armbandilla käsivarteen kiinni - ja menoksi!



Matka taittui jutellessa niitä näitä. Liikuntaa harrastavien ei todellakaan tarvitse kaivella jutun juuria, aiheita piisaa kyllä. Sainpa siinä taas muutaman ajatuksen koskien tulevaa harjoittelua.

Kuten monessa yhteydessä on mainittu, vettä ja mutaa siellä reitillä oli ihan riittämiin. Pehmeä alusta kyllä sopi mulle sinällään ihan hyvin, säästyipä polvipoloiset suuremmalta röykytykseltä.

Tällä ekalla taipaleella kyllä jo kummaksutti hieman kohollaan olevat sykkeet, vastaavilla mentäisiin normaalisti ainakin 30s./km kovempaa. Nyt siis tavoitteena 6min/km.

Sykkeistä en hirveän huolissani ollut koska fiilis oli niin hyvä. Siinä juostessa sadekkin oli hetkeksi tauonnut, joten mikäs siinä oli mennessä.

Aamun valjetessa lähestyimme jo Rutajärveä ja maasto alkoi käymään tutummaksi. Järjestäjien päätös kiertää pahemmat mutapaininystävien temuamispaikat oli kyllä perusteltu ja aivan oikea.

Tuo ylimääräinen 350m. maksoi kyllä itsensä takaisin kovempana ts.nopeampana alustana.

Tehtaankentälle saavuimme noin 8.30 joten nopeasti vaihtamaan kuivaa ylle, sekä hieman nauttimaan kiinteämpää ravintoa. Jättäessäni juomareppua totesin, että nestettä ei ollut mennyt riittävästi, tästä tulikin sitten myöhemmin ongelmia. Ylimääräiset rompeet jätin huoltamaan tulleelle isälleni, joten nyt tuntuma juoksuun tulisi olemaan aivan erillainen, kun reppu ei keiku harteilla painona ja muuttamassa kehon painopistettä.

Olin etukäteen järjestäjiltä kysellyt mieltä askarruttaneista asioista ja siinä samalla tämä tuplajuoksu tuli tietysti puheeksi. Sana oli kiirinyt myös lähtöpaikalle, jossa kuuluttaja oli meitä huhuillut kommentoimaan reittiä. En valitettavasti omilta toimiltani ehtinyt, sen verran nappiin tuo saapuminen kääntöpaikalle osui.



Aallon Jokke lähetti meidät matkaan ja minäkin olin tällännyt itseni sinne lähtövaatteen tuntumaan, mistä aina olen startannut. Nyt vaan kävi niin, että väkeä singahteli molemmin puolin ohitse ohjusten lailla!!!

Matkan teko tuntui jo selvästi jaloissa.

Vielä Rutiksella kaikki oli suht OK, mutta sitten siellä polkuosuuksilla selkeämpiä väsymyksen oireita alkoi ilmaantumaan. Tiesin kuitenkin, että pystyn kyllä väsyneenäkin pitämään riittävää vauhtia yllä.

Polkuosuus ennen Savontien ylitystä vaati jo huomattavaa tarkkaavaisuutta jos halusi löytää tossun alle kuivempaa alustaa, ehkä se voimiakin hitusen enemmän kulutti.

Tälläin kun kotinurkilla kisoja järjestellään, niin on hienoa kun reitin varrelle osuu tuttuja kannustajia siksi onkin hieman noloa, kun heitä tervehtii tämän näköinen juoksija:







Taivalpirtin jälkeen se mainitsemani juomattomuus alkoi konkretisoitumaan takareiden lievänä kramppaamisena. Onneksi se ei siittä pahentunut, kuin ala- ja ylämäissä.

Juottopisteitä tervehdin tässä vaiheessa suurella ilolla, suolakurkkuja oli pakko saada, jotta kramppi ei pahenisi. Ajattelinkin juostessa, että vauhtia ei tiputeta ainakaan ennen seuraavaa huoltoa ja aina huollon jälkeen huijasin itseäni, että kyllä tämä tästä ainakin seuraavalle huollolle menee...

Nyt oli kyllä kaverin tsemppaukset paikallaan, M olisi voinut tehdä helposti paljon nopeamman juoksun, mutta hän päätti, että yhdessä tässä maaliin mennään.

Niinhän myö sitten teimmekin!

Maalissa oli koppa kyllä aivan tyhjä, suurempaa kankeutta ei jaloissa kuitenkaan tuntunut ja fiilis oli muutenkin hyvä, vaikka odotettua kovemmalta tuo tuntuikin. Kyllä mä veikkaan, että ne kovemmat sykkeet johtuu niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin kunnosta. Ei vaan ole vielä riittävän hyvässä tikissä tämän kaltaisiin koitoksiin, mutta tietääpähän nyt mihin tulevaisuudessa panostaa.



Sitten hieman niitä speksejä.



66.7 Km.

6:46.21 puolikkaat n.3.20 ja 3.25

Sykkeet avg.162 ja max 179

KCal 6196

Puolikkaiden ero on yllättävän pieni. Koskiin tullessa oli siis juomareput, joten huollot tehtiin lennosta.

Tampreelle mennessä taas huoltoihin tuli käytettyä aikaa ja lopussa tapahtui hieman hyytymistä.

Polarin nopeus- ja matka-anturi oli huonosti kalibroitu koska mittasi matkaksi 70 km. joten tuo energian kulutus ei ihan noin iso ollut mitä yllä on mainittu.



Ihan hyvä fiilis Pirkasta taas jäi. Nyt täytyy palautella ja touhuta tovi jotain ihan muuta.

Kiitos vielä reitin varrella kannustaneille!

Linkkejä:

Pirkan kierros

VS

Aamulehti

maanantai 7. toukokuuta 2012

HCR 2012

Olipa mielenkiintoinen kisa. Ennen lähtöä juteltiin kavereiden kesken, että fiilis on vähän samanlainen kuin ennen ekaa kisaa... Ei yhtään tiennyt mitä odottaa. Oma kunto oli kyllä täysi arvoitus. Sen verran tiesin, että matkan jaksan kyllä juosta, mutta vauhdista ei mitään hajua. Päätin lähteä katsomaan juoksua sykkeiden mukaan. Kolmen kilsan jälkeen pumppu sätkätti sellaisella tahdilla, että vauhtia olisi pitänyt pudottaa 20s./km. Tuolloin mentiin vauhtia, jolla marakin on aikanaan taittunut. Lähdin siittä kuitenkin puikkelehtimaan kapeita rännejä ja kadotin siinä samassa kaverini jonnekkin, kuvittelin hänen peesaavan, kun vauhti kuitenkin pysyi lähes samana. Kun sitten huomasin taivaltavani itsekseni, päätin lähteä tavoittelemaan hieman edempää startannutta toista kaveria. Vauhtia joutui nostamaan sen verran, että sykemittaria en uskaltanut edes vilkaista. Tuntemukset oli myös kutakuinkin huonot, jalkoja alkoi painamaan, eikä happea tahtonut saada. Alkoi pistämään ylävatsasta, kylkikaarien alta. Tämä pistos toistui heti kun yritti vauhtia lisätä. Noin seitsemän kilometrin kohdalla tavoitin kaverini, joka katalasti oli riisunut piponsa jotta takaa-ajajat ei häntä tunnistaisi.Räikeän oranssi paita kuitenkin oli ihan riittävä tagi bongaamiseen. Lonkkavaivoja tuntui hällä olevan, joten kehoitti vaan rullailemaan omaa vauhtia. Hieman fiilis siinä paranikin kun siirryttiin juoksemaan puiston siimekseen ja ropsuttelemaan sorapintaista alustaa. Puolimatkakin tuli ohitettua, pistoksen muututtua jo jatkuvaksi. Se että vauhtikestävyys harjoitukset on jäänyt tyystin tekemättä, alkoi tässä vaiheessa karulla tavalla konkretisoitumaan! Jalka ei juuri enää noussut ja vauhti alkoi hidastumaan, juuri siinä vaiheessa kun etukäteen olin ajatellut ottavani pitkää loppukiriä. Sisua siinä kysyttiin, että sai pidettyä edes 5min/km vauhdin. Koska tämä oli eka kertani HCR.llä, ei minulla ollut reitistä tai siittä missä kohtaa matkaa oltiin taivaltamassa kuin hatara käsitys. Toki noita km. tauluja oli reitin varrella, mutta koska juoksen kuulemma laput silmillä,ravihevosen tapaan (lienee sarkasmia) en niitä kaikkia opasteita huomannut. Hevosista vielä. Siinä vähän ennen Stadikkaa huomasin jonkin sortin hevostelualueen jossa oli viitotettu Nordenskjöldin (whatever) kadulle. Älysin, hien syövyttämillä aivoillani, että lähellä ollaan! Ylämunuainen yritti käskyttää jalkoja ripeämpään frekvenssiin. Tämä onnistuikin jotenkin ja kun stadionin sai näkösälle oli fiilis huikea, kohta koittaisi maratonportin sisäänsä sulkeva lämmin-, helpottava syleily.... Mutta heeei!!! Mihin tämä kapeana nauhana luikerteleva, päätön kärmes on matkalla?! HCM.llä kierretään stadionin viertä myötäpäivään... jotenkin kuvittelin näin olevan puolikkaallakin. Olisi varmaan pitänyt silmäillä sitä reittikarttaa tarkemmin ennen lähtöä. Nyt siis kierrettiinkin vastapäivään ja edessä vielä liki kilometri matkaa!!! Alullaan ollut loppukiri tyssäsi siihen ja pyrin vain juoksemaan massan mukana. No viimein kuitenkin, viimeisen hivuttavan nousun päällä siinteli maratonportti. Aloitin raivokkaan kirin, kun huomasin kelloon vilkaistessani, että tässähän on vielä saumat 1:40.0 alitukseen! Vauhti parani jopa niin, että ei ehtinyt enää tasajalalla askeltaan, vaan oli "pakko" nousta päkiöille. Etäisesti se saattoi auringon häikäisemällä kentällä, oikeasta kulmasta katsottuna ehkä jopa muistuttaa pikajuoksua. Siltä se ainakin itsestä tuntui. Maalissa pysäytin Polarin aikaan 1:39.58. Tämä tarkentui myöhemmin järjestäjän toimesta lukemaan 1:39.51 brutto. Fiilis oli alun ihmettelyn jälkeen hyvä, euforinen. Palautumiseen tarkoitetun jaossa olleen hippemoonan hotkittuani, horjuin etukaarteelle katselemaan maaliintulijoita. Hieman siinä alkoi esiintymään krampin poikasta ja oli pakko jäädä varovasti venyttelemään pohkeita. Vielä uimalassa, homofobian tiivistämässä tunnelmassa suihkuteltuani, päästiin tekemään lähtöä, paitsi että Paavo Nurmen tiukan valvonnan alle jättämämme auto oli vähintään yhtä tiukasti jumissa, yhä jatkuvan juoksijavirran saartamana. Eipä tuo haitannut. Vetrein jaloin poikkesimme vielä syömään ja nauttimaan muutaman palauttavan. Paluumatkalla autossa olikin aikas raukea tunnelma. Näitä kisafiiliksiä onkin ollut hieman ikävä! Vaikka nämä Helsingin juoksutapahtumat onkin ylihinnoiteltu, on näille tuntemuksille kuitenkin vaikea hintaa määritellä. Kannatti lähteä, vaikkakin vajaakuntoisena.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Pirkan hölkkä 2011



When i woke up this morning.... Aika moni blues kappale alkaa noilla sanoilla ja jatkuu viittauksilla krapulaan tai vaimon lähtemiseen. Mutta sanoittajana jatkaisin nyt kuitenkin kuvailulla auringonpaisteesta ja viime tingassa puhjenneesta ruskasta.
Yö oli ollut kylmä, mittari näytti aamu kahdeksalta  2º. Pellot oli kevyen kuuran verhoamat.
Kevyiden koipieni suojaksi oli siis harkittava jotain muuta kuin shortseja.

Reppu oli jo edellisenä ehtoona harkiten pakattu, joten eipä tarvinnut muuta kuin syödä kevyt aamupala ja sännätä perinteiseen tapaan viime tipassa Tehtaan kentälle.

Pitkään olin harkinnut, kuinka lähtisin matkaa taivaltamaan. Kuvittelin jotenkin olevani kohtuu kunnossa, joten päätin että lähden tekemään kunnon mukaista suoritusta jotta näkisi missä mennään.
Alusta alkaen oli meno tahmeata ja jo ennen Rutajärveä oli takareisissä tuntemukset vastaavat, kuin yleensä ennen Taivalpirttiä. Sykkeetkin hakkasivat 170.n kieppeillä. Päätin kyllä että nyt en niitä sen kummemmin seuraile, ovat mitä ovat.

Rutiksen jälkeen meno alkoi kuitenkin maistumaan ja juoksu tuntui hetken jopa helpolta. Siirryttäessä takaisin poluille vauhti putosi lähes minuutin kilometrillä. En alkanut kuitenkaan ohittelemaan ja voimiani siten tuhlailemaan. Päätin että kerätään nyt sitten voimia lopun mäkiosuuksille.

Kuten niin useasti ennenkin, sain kiihdytettyä vauhtia taas siellä Tampereen puolen asuma-alueille tultaessa.
Muutamasta tasaisesta peesistä oli apua vauhdin säilyttämisessä. Toiseksi viimeisen huollon jälkeen lähdin
taas hieman kiristämään vauhtia, koska meno tuntui vielä helpolta.
Hervannan nousut verottivat voimia siten, että viimeiset kolme kilometriä oli aikas raskaat.
Väkeä tuli tasaiseen tahtiin selkä edellä vastaan, joten motivaatio kovaan vauhtiin pysyi kivasti yllä.
Tuolla viimeisellä kilometrillä ohitseni pyyhälsi kuitenkin pari juoksijaa, joten palauduin nopeasti maanpinnalle ja totesin ettei heidän peräänsä ollut mitään asiaa tiukasta yrittämisestä huolimatta. Maali lähestyi vääjäämättä ja kuullessani jo maalialueen kuulutuksia huomasin edelläni erään tutun selän. Vaikka kuinka temmoin, en saanut häntä enää kiinni, vaan tämä mokoma ehti livahtamaan edelleni "maalikarsinaan" jossa ohittaminen oli kielletty. Eroa meille kertyi selvät kaksi sekunttia. Hauska huipennus hölkälle!

Maalissa olinkin sitten yllättävän väsynyt. Ajatukset jotenkin kaksijakoiset. Saavutin ajan jonka arvelin olevan mahdollista saavuttaa, mutta samalla olin pettynyt siittä, että todella olen näin kaukana siittä kunnosta jossa pitäisin itseäni hyvä kuntoisena.
Töitä siis on edessä....

Niin, niitä speksejä: 33km. 2:43.42 (4.58/km) avg.HR 170 max 186
Niin 2. Se oli sitten kymmenes Pirkan hölkkä.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Pirkan hiihto 2011

Pirkan hiihto 2011

Tämän vuotiseen Pirkkaan valmistautuminen oli nyt paljon paremmalla pohjalla kuin viime vuonna, jolloin hiihdin reppuhiihdon varsin vähäisellä harjoittelulla. Tuolloin taisi harjoittelukilometrejä tulla noin 200.
Juomahuoltoni, mikä siis reppuhiihdossa on paljolti omalla kontolla, epäonnistuis tyystin juomareppuni letkun jäädyttyä jo alkumatkasta. Myös pitoteipit lähti suksista heti kättelyssä ja jouduin pysähtelemään suksien voiteluun tämän tästä.
Vertailu siis näiden nautintojen kesken on hieman vaikeaa. Aikaa tuolloin meni 8:50.55 keskisykkeen ollessa 156.

Tällä kertaa hiihtoharjoittelua kertyi puolet enemmän, lisäksi juoksua jonkin verran.
Harjottelu on ollut varsin nylkkymäistä tasavauhtista puurtamista. Oman mittapuuni mukaan hieman pidempiä lenkkejä sain tälle talvelle myös enemmän kuin viime vuodelle.

Suksien voitelun tein Startin sivujen ohjeen mukaisesti. Yllättävän kova homma yhden suksiparin duunaamisessa.(Kolme paria siis oli tehtävä.) No täytyyhän se suksi saada toimimaan hieman pidempään, päivän mittaan muuttuvan kelin mukaan.
Ihan kohtuu hyvin tuo tälli toimi. Pito oli mallia seinä. Luisto olisi voinut olla parempi. Vaikka laskuihin lykin itseni aivan edellisen kannoille, niin siinä imussa ei vaan pysynyt. Loppu matkasta se jo alkoi hieman jurppimaan...
No eipä loppumatkasta vielä enempiä. Perillä Niinisalossa olimme järjestäjän linja-auto kyydillä hieman kuuden jäljestä. Pakkanen kiristyi hieman aamun siinä valjetessa noin -7ºn. kieppeille. Kun kaikki oli valmista nakkasimme reput rekan lavalle maalialueelle toimitettavaksi ja lähdimme kävelemään kohti lähtöaluetta.
Alku oli todella tasaista ja jäistä latu-uraa, jota oli helppo lykkiä menemään. Nopeasti matka siinä taittuikin, puoliväliin tultiin yllättävän nopeasti ja helposti. Lentokentältä eteen päin oli ilma lämminyt jo jonkin verran, joten latu tuntui olevan aavistuksen pehmeämpi. Ladulla olevat roskat tökki pohjissa, mutta eivät sentään kiinni tarttuneet, harmitti ne kuitenkin.
Lentokentältä startanneen puolimatkalaiset aiheutti vauhdin pientä notkahdusta, kun heittiä joutui ohittelemaan
siinä ladun keskellä tasatyönnellen. Kyröskoskella jätin lihaskeiton syömättä paljolti tämän takia, pääsi suuremmasta osasta ohitse tuolla huollolla, loput kulkivatkin jo sen verran reipasta vauhtia etteivät vauhtia hidastaneet.
Kyröskosken jälkeen alkoi reitin nousuvoittoisin osuus. Etenkin Rokkakosken nousua kuulee monen kauhistelevan, mutta ei se nyt niin kamala ole, vaikka hieman voimille käykin. On se sentään suurimmalta osin hiihdettävää nousua. 85m. kolmen kilometrin matkalla, lukeepi järjestäjän esitteessä.
Pentinmaalta etiäp päin alkoi matkanteko jo tuntumaan, pyrin hiihtämään mahdollisimman paljon jalalla, jotta sain säästettyä naruja lopun nousuihin. Käytännössä vuoropotkuista tasatyöntöä etenin, muiden lykkiessä tasuria menemään. Tätä hieman ihmettelin, tuohan tuo jalkojen käyttö selvästi lisää vauhtia, ainakin omaan hiihtoon.
Aika hyvin sain pidettyä vauhdin tasaisena väsymyksestä huolimatta. Julkujärven huollon skippasin kokonaan, koska matkaa ei siittä yhdeksää kilometriä enempää maaliin ollut. Kyllä ne muutamat viimeiset kilsat vaan pitkiltä tuntuivat! Kuitenkin Teivon ravirata tuli vastaan sen verran yllättäen, ettei loppukiriä oikein ehtinyt ottamaan, mitä nyt siinä loppusuoralla yritin tyylitellä vauhdikkaammin hurraavan yleisön mieliksi =)

Kelloni pysäytin aikaan 6:40.08. Olin aikas yllättynyt tuosta ajasta ja hetken epäilin jotenkin kämmänneeni ajanoton kanssa. Ajan oton kanssa kämmäili myös järjestäjä, jonka tietokoneet kaatuivat, eikä virallisia aikoja ollut heti saatavilla. Nyt ne sieltä sivustoilta kyllä jo löytyvät. NAPS
Keskisykkeeksi tuli 155 mikä on oikeastaan sama kuin edellis kertaisessa reppuhiihdossa. (156) Keskimääräiseksi km vauhdiksi tuli 4.26/km.

Suihkussa käynnin jälkeen vaihdoin kuivat vaatteet ylle ja jäin odottelemaan vaimon ja pojan maaliin tuloa.
Vaimo hiihteli kokomatkan ja poika puolikkaan. Samaan aikaan hyökin sieltä saapuivat verraten hyvä voimaisina. Eikä se poikakaan mahdottomana pitänyt ensi vuoden osallistumista !!!

Vielä joitakin irtohuomioita:
  • Harjoitusmäärät ovat edelleen aika olemattomat, n. 600 kilsaa ennen Pirkkaa vois olla optimi.
  • Harjoitus lenkit olleet tasavauhtisia, monipuolisemmalla harjoittelulla sais kaiketi vauhtia lisää.
  • Yläkropan voimaharjoittelua kannattais syksyllä tehostaa, se kun on kesän aikana päässyt liian helpolla.
  • Kesällä kannattais tehdä myös tasatyöntöharjoituksia. Tt.n osuus on kuitenkin matkan teossa huomattava.
Hyvä reissu, tästä saa taas Kosolti motivaatiota kevään harjoitteluun, mikä taitaakin olla runsaan pyöräilyn maustamaa !